SM-Finaali 2009
17.43 | Author: mikke.l
Itselleni ensimmäinen aikuisten finaali kisattiin Riistavedellä Suurella-Kangaslammella ja Vaikkojoella. Arvonnassa pääsin B-ryhmään, joten pääsin aloittamaan joelta.

1. Jakso Vaikkojoki Pooli 15
Pooliin kuului niska ja koskipätkä, joka oli ilmeetön ränni. Ainut tapahtuma jakson aikana oli taimenen karkuutus.

2. Jakso Vaikkojoki Pooli 10
Pooli muodostui melkein kokonaan suvannosta ja lyhyästä matalasta kosken tapaisesta pätkästä. Tuloksena pyöreä nolla ellei ahvenia lasketa mukaan.

3. Jakso Suuri-Kangaslampi
Ennen jakson alkua oli kauhea operaatio unohtaa lauantain tyhjä tuloskortti ja samalla saada motivaatiota tulevien jaksojen kalastukseen. Siimaksi kolmos-uppo ja perhoiksi pieniä leehejä. Heti jakson alussa sain selvän tärpin, mutta harmiksi se myös tärpiksi jäikin. Noin jakson puolessa välissä todella hitaalla uitolla kala kiinni ja onnellisesti haaviin. Vähän ennen jakson loppua tuloskorttiin tuli myös merkintä toisesta kalasta. Jaksosijoitukseksi 2.

4. Jakso Suuri-Kangaslampi
Kolmannella heitolla paremman kokoinen kirjolohi kävi imaisemassa perhoja, josta seurasi noin 15m syöksy, jonka jälkeen kala siististi haaviin. Loppujakso menikin lähinnä vesisateessa kelluskellessa. Kookkaan kalan turvin sain jaksovoiton.

5. Jakso Suuri-Kangaslampi
Viimeiselle jaksolle lähdin samalla setillä kuin edellisillekin jaksoille. Jakson alun kahden selvän kirjo tällin menettämisen jälkeen loppujakso piteli todella hiljaista.

Lopputuloksissa sunnuntain kirimisen jälkeen olin 12. Onnittelit kisassa menestyneille.

Tulokset
  1. Kokkila Arto
  2. Ylönen Olli
  3. Toivonen Olli
  4. Suominen Jarkko
  5. Hiltunen Jyrki
  6. Alakorpi Perttu
  7. Mäntylä Tero
  8. Levänen Jukka
  9. Holttinen Nikolai
  10. Jaakkola Ville-Antti
Tulokset kokonaisuudessaan
This entry was posted on 17.43 and is filed under . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

0 kommenttia: