1. Jakso
Taktiikaksi otin kalastamisen erinopeudella uppoavilla siimoilla tasaisesti vaihdellen ja pieniä perhoja käyttäen. Ensimmäisen jakson ajan tuntui pelaavan todella nopea uitto pinnan tuntumassa. Ensimmäiseltä poolilta tuloksena 3 kirjolohta. Toinen pooli oli aika matala, joten taktiikaksi 3-uppo siima ja pari boobya, joita pystyi kiskomaan varsin vilkkaasti lähellä pohjaa ilman turhauttavan lukuisia perhon menetyksiä pohjakosketuksissa. Tuloksena yksi kirjolohi. Kolmannella poolilla ei muita tapahtumia kuin reilun kokoisen kalan karkuutus. Neljällä kirjolohella jaksovoitto.
2. Jakso
Toisella jaksolla kaloja ei enään niin nopea uitto kiinnostanut, joten viritin pintasiiman jatkoksi noin kuuden metrin perukkeen, jolloin pystyin kalastamaan syvältä todella hitaalla uitolla, mihin ei edes interi-siimalla olisi pystynyt ilman lukuisia perhojen menetyksiä. Kyseisellä tekniikalla sitten sainkin kaikki loput kalani kisan aikana. Jaksolta yksi kirjolohi, joka oikeutti kolmanteen sijaan jaksolla.
3. Jakso
Kalat innostuivat lauantain viimeisellä jaksolla taas syömään, josta kertoo se kun 7 kalastajaa sai kalaa, kun taas viime jaksolla vain 3 kalastajaa sai kalaa. Itsellä meni munat pataan tältä jaksolta. Ei pistoakaan kaloilta, vaikka kaikki mahdolliset kikat koitin.
4. Jakso
Sunnuntaille lähdettäessä tilanne oli varsin mielenkiintoinen, kun neljän kärjellä oli piste-ero vain kuusi pistettä, joten virheestä tippuisi nopeasti ulos mitalitaistosta. Ensimmäisen poolin puolessa välissä sain vihdoin tartutettua kalan, mutta vähän ennen haavitusta kala päätti irroittautua koukusta, mutta onneksi tämä ei jäänyt kauaksi harmittamaan, kun heti seuraavan heiton ensivedoilla kirjolohi kävi jälleen kiinni ja onneksi tuli myös kiltisti haaviin saakka. Seuraavalla poolilla ensimmäisten minuuttien aikana toinenkin kala kelpuutti perhoni, jonka jälkeen loppujakso pittelikin hiljaista, yhtä todella pahaa kalan missausta lukuunottamatta, kun siimoja nopeasti sisään kelatessani vavan vaihdon aikana huomasin kirjolohen jahtaavan perhoja ihan pintakalvossa muodostaen V-vanan, tauko kelauksessa ja hirveän voimakas otti, mutta harmiksi ei tarttunut.
5. Jakso
Kaksi ensimmäistä poolia meni tyhjää pyytäessä. Viimeiseltä poolilta onneksi kala kävi maistamassa perhojani, mutta ei tarttunut, nopea veto ja päysäytys, jollain kala otti perhon todella raivokkaasti. Kyseinen kala osoittautui ruokailun aikana kalaksi, joka takaisi minulle Suomenmestaruuden, vaikka seuraavan jakson blänkäisisinkin.
6. Jakso
Rennolla fiiliksella sai viimeiselle jaksolle lähteä mestaruuden jo varmistettuani. Ensimmäiseltä poolilta lumpeikon reunasta kahden kirjolohen karkuutus, jonka jälkeen loppujaksosta ei enään kontaktiakaan kaloihin.
Tulokset:
- Mikke Laiho
- Juho Rauhala
- Vihtori Kivistö
- Janne Parviainen
- Ville Sandelin
- Aleksi Tolonen
- Olli Karppinen
- Ville Strandman
- Miika Juntunen
- Aku Koponen
- Mikael Kiuru
- Kasper Kumpulainen
- Tommi Lyytinen
Kiitokset järjestäjille hyvistä kisoista.
Kisassa tuntuivat toimivan varsin pienet ja vaatimattoman väriset perhot. Kyseisillä perhoilla sain kalani kisoissa.
0 kommenttia: